Post Icon

KPL 16

 

KPL 16

No sitten se suuri päivä koitti. Oli edessä ajokoe. Jos nyt vähän skarppaisin, niin saisin ajokortin ja voisin ajaa vihdoinkin laillisesti. Sehän helpottaisi autobisneksiäkin ja voisin viedä marinkin ajelulle. Ja auttaisihan se bändikamojen kuskaamisessa, jos sitä keikkaa olisi. Jännitti toki tosi paljon. En tiedä miksi, osasinhan ajaa tosi hyvin. Ajokoe oli varattu minulle laitakaupungilta, ei Helsingin keskustasta. Ajo-opettajan mukaan siellä läpipääsymahdollisuus oli paljon parempi. Noh siinä ajokoekonttorin pihassa kököttelin, kunnes semmoinen yrmeä vanhempi mies istahti autoon ja kovasti kyseli henkilöllisyystodistusta, kertoi ohjeet, miten toimitaan ja ajokoe alkoi. En voinut olla hymyilemättä, kun ajokoetta ajaessaan tajusin, että jokainen katu oli tuttu ja melkein jokaiselta kadulta olin varastanut auton. Ajokoe meni hyvin ja sain ajokortin.

Ajokokeen jälkeen palasin opettajan kyydillä takaisin autokoululle Vuosaareen. Hyppäsin opettajan kanssa autosta ja piti vielä käydä autokoululla täyttämässä jotain papereita. Vielä kerran lämmintä kättä päälle ja poistuin autokoululta ajokortti taskussa. Kävelin autokoulun takapihan ohi ja näin uudestaan sen bemarin millä olin ajokortin suorittanut. Yhtäkkiä päähään iski selvä muistikuva, kun ajo-opettaja oli noussut kanssani autosta, hän oli jättänyt autonavaimen virtalukkoon.

Seuraavaksi jo istuinkin siinä bemarissa ja ajelin kohti Espoota.

 

En edes tiennyt miksi varastin sen bemarin. Se nyt oli vaan niin helppoa. En edes tiedä onko se varastamista, jos tietää, että avaimet on auton virtalukossa, joten ei tarvitse edes murtautua autoon. Avaa ovet käynnistää auton ja lähtee ajamaan.

 

 

Huhu huh auto tuntui hyvältä. Kiihtyi kunnolla ja urheilulliset penkit. Auto näytti hyvältä, tuntui hyvältä ja oli hiljainen. Huhu huh sellaista autoa oli helppoa rakastaa. Ajelin pari tuntia ympäri Espoota.

Sitten, kun bensiini alkoi olla vähissä, aloin ajatella mitä oikein teen, sillä autolla. Kotiin en voinut sitä viedä. Maria en voinut viedä ajelulle sillä, enkä uskaltanut näyttää sitä kavereilleni.

Auto oli varmasti jo ilmoitettu varastetuksi, joten se piti hylätä nopeasti. Lähdin ajelemaan kohti länsiväylää. Ajattelin, että jätän auton, vaikka Westendin rannan parkkipaikalle. Ajattelin että mitä kauemmas sen jätän, sen vähemmän minua siihen voidaan ikinä yhdistää. Kävi myös mielessä, että ajan sen ojaan mutta en nyt näin hienoa autoa voisi tuhota.

Länsiväylällä sain hullun idean, mitä jos myisin sen. Soitin abdille ja sanoin että haluisiko nähdä. yleensä se oli koodikieltä, et minulla olisi taas auto tarjolla. Abdi ihmetteli miksi soitan hänelle itse. Sillä normaalisti Abdi ilmoitti itse, milloin halusi minun hankkivan auton. Ihmetystä herätti varmasti myös se, että soitin keskellä kaunista päivää. Abdi empi ja sanoi, että nähdään illalla. Sanoin, että kaikki kunnossa. Tarkoittaa, että en ole jäänyt kiinni poliiseille, mutta totesin että pitäisi nähdä nyt.

Abdi oli hetken hiljaa, kunnes totesi, että ok, tule Tattarisuolle. Ajoin länsiväylältä kehä ykköselle, sieltä malmin kautta Tattarisuolle.

Olisittepa nähneet Abdin naama, kun tulin suu virneessä ulos uudesta bemarista. Abdi oli pelästynyt, suorastaan kauhuissaan.

`MITÄ VITTUA` hän huusi ja sanoi vie tämä heti pois tästä. Kysyi, kuinka kauan auto ollut minulla?

Sanoin, että kohta kolme tuntia. Sitten Abdi rauhoittui pikkuisen. Kolmessa tunnissa varkaus ei ole vielä päässyt poliisin etsittyjen listalle.

Abdi sanoi tupakkaa sytyttäen, että hänellä ei ole mitään käyttöä sellaiselle autolle. Sanoin sitten jättäväni auton jonnekin muualle poliisien löydettäväksi. Olin jo kävelemässä takaisin autolle, kun Abdi kutsui takaisin ja sanoi odota vähän. Abdi otti puhelimen ja soitti jonnekin. Abdi puhui jollekin pitkään englanniksi. Sen verran sain selvää, että auton merkistä ja mallista puhuttiin ja myös ajasta kauan auto oli ollut kateissa. Lopultakin Abdi lopetti puhelun. Kirjoitti osoitteen paperilappuun ja sanoi vie auto sinne, nopeasti ja älä naarmuta autoa vain ehjä kelpaa. Vie nopeasti.

En jäänyt ihmettelemään enkä kyselemään sen enemmän, tuttu adrenaliinin annostus valtasi ja se tuntui paremmalta, kuin pitkään aikaan, koska tilanne oli taas uusi ja jännittävä. Hyppäsin autoon ja lähdin ajamaan, kohti Abdin antamaa osoitetta. Onneksi bemarista löytyi navigaattori, muuten en olisi löytänyt perille.

Navigaattori vei minut länsiterminaaliin. Navigaattori ilmoitti minun olevan perillä, kuin saavuin erään vanhan teollisuushallin pihaan. Heti ajettuani pihaan niin hallin ovet aukesivat, sieltä näkyi tummatukkainen puku päällä oleva keski-ikäinen mies, joka viittosi, että aja sisään.

En edes pelännyt, sillä hetken olin jotenkin vaan ylpeä itsestäni, että olin löytänyt perille ja auto oli ehjä. Ajattelin, että kaikki muutkin olivat varmasti ylpeitä kuten esimerkiksi Abdi. Vaikka ei kai sillä nyt ollut niin väliä. No joo pelästyin ehkä itsekin vähän, kun Abdi oli ollut niin raivona, kuin oli nähnyt bemarin. Sen maailma näytti kaatuvan, kun pihassa oli jotain muuta kun, autot mitä hän itse tilasi varastettavaksi. Suuri helpotus valtasi kehoni, vihdoinkin pääsen bemarista eroon.

Ajoin halliin sisälle, hallin ovet sulkeutuivat perässäni. Valot syttyivät. Halli oli tosi iso. Siellä oli paljon erilaisia kuljetus kontteja ja muutamia kuorma autoja. Nousin autosta. Sama kaveri, joka oli avannut oven, tuli juttelemaan, korostuksesta puheen ollen mies oli venäläinen.

Puhutko suomea poika. kysyi mies

`puhun` vastasin

Yritin kätellä, mutta venäläistä ei kai sellaiset kiinnostaneet.

Seurasiko sinua kukaan? kysyi venäläinen.

Ei seurannut, sanoin minä.

Dimitri, Jugo. huudahti venäläinen.

Kaksi kaveria tuli esiin toinen kalju toinen pitkätukkainen. Kummallakin puvut päällä. Hetken pelästyin mutta ei ne minusta olleet kiinnostuneet. He olivat kiinnostuneet autosta ja alkoivatkin heti, tutkimaan tuomaani bemaria. Heillä oli käytössä, vaikka mitä vempaimia millä he tutkivat auton moottoria, pohjaa ja sisustaa.

Jotain se toinen sanoi venäjäksi, kun oli käynyt autossa istumassa. Mies joka seiso minun vieressä sanoi

Älä poika ikinä jätä osoitetta auton navigaattoriin muistiin.

Nyökkäsin ja tunsin itseni tyhmäksi.

Onko autossa sormenjälkiä? hän kysyi seuraavaksi.

Nyökkäsin taas.

Ajattelin että olenpa tyhmä. Jokaisessa autovarkauksiin liittyvässä leffassa mitä olen katsonut, jokaisella autovarkaalla on hanskat ja minä hölmö varastelin, sitten autoja ilman hanskoja. Mukamas kovakin ammattilainen ajattelin itsestäni.

Dimitri ja Jugo alkoivat, puunaamaan autoa puhtaaksi sormenjäljistä, silkkihanskat kädessä.

Kolmas venäläinen, joka oli minulle ensimmäisenä puhunut, antoi minulle kirjekuoren.

Tässä osuutesi, älä puhu kenellekään hän sanoi.

Osoitti ovea ja meikäläinen lähti kirjekuori kourassa kohti kotia. Minua, jotenkin hävetti niin paljon oma toiminta, että en tajunnut edes kiittää.

 

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS
Post Icon

kpl 15

 

Välillä Asirkin pyöri kuviossa. Ainakin Shellin parkkipaikalla se pyöri jossain porukassa. Koulussa sitä e enää näkynyt kauhean paljon ja Shelliläkin se moikkasi nopeasti ja aina se lähti jonkun kyydissä. Bänditreeneissä se kävi, mutta huomasi että se oli ulkona meidän jutuista ja meille hän ei omia juttuja kertonut. Autot joihin se hyppäsi olivat kyllä hienoja. Ainakin se yksi M5 Bemari. Silti miten hienoilta ne autot näyttivät, niissä oli jotain salaperäistä. En tiedä johtuiko kuskeista tai autoista, mutta lähempää tuttavuutta en halunnut tehdä. Kai se oli sitä itsesuojeluvaistoa.

Jimikin alkoi pyöriä kuvioissa mukana. Yhtäkkiä sen pihalta löytyi Nissan 370Z, jonka ympärillä se pomppi ja se ilmoitti sen olevan hänen. Audi oli vaihtunut sporttisempaan autoon. Jätkät olivat niin iloisia ja käytiin kovaa vääntö, kuka pääsi ajamaan ja kuka kyytiin. Auto oli kaksi paikkainen, joten kaikki ei mahtuneet. Jimi antoi kerran minun ja Marin käydä ajelulla. En osannut siitä nauttia ilman ajokorttia, ja Mari nipotti koko ajan vieressä, miksi minun piti ajaa ilman ajokorttia. Jimiä toki kiitin lainasta ja luottamuksesta ja esitin, että olin ollut ihan haltioissani.

Yhä enemmän alkoi syntyä käsitystä siitä, millaista autoa halusin ajaa ja kuinka tärkeätä oli päästä, sillä autolla kovaa.

Ajatukset alkoivat olemaan välillä aika sekavia ja ahneita. Aina kun katsoin ympärilleni näin vaan autoja jota halusin varastaa itselleni omaan käyttöön. Tai varastan niin monta romua, että ostaisin itselleni niin hienon auton, että olisin koko paikan ihailema ja puhuma.

No onneksi järki vielä pysyi jotenkin käsissä, Abdi oli ainakin ilmoittanut, että hän ei mistään tuning romuista mitään maksa. Ovat liian näkyviä järjettömiä normaali käyttäjälle.

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS
Post Icon

 

KPL 14

Olin normaalisti keikalla yhtenä iltana, hommat sujuivat jo rutiinilla ja olin itsekin vähentänyt keikkoja. Yritinhän olla varovainen ja huolellinen. Keikka meni hyvin ja taas perinteiset 300e taskuun. Seuraavana aamuna olikin poliisit meidän ovella. Onneksi ei ollut vanhemmat kotona. Itse olin vielä nukkumassa, kun ovikello soi. Heräsin, menin avaamaan ovea, toivoen että se olisi Mari tai edes joku kaveri. Olin sen verran unessa, että en pelästynyt. kerkesin vain kähisemään yllättyneenä, että huomenta.

Poliiseilla oli hyppysissään bussilippuni. Toinen poliiseista kysyi, että tiedätkö mistä tämä löytyi. Sanoin, että en tiedä ja että minulta pöllittiin lompakko pari päivää sitten. Poliisi kysyi heti että teinkö asiasta ilmoituksen. Sanoin, että lompakossa oli vain 12e rahaa ja rihkamaa sekä bussilippu niin en tehnyt ilmoitusta. Poliisit hetken mietiskelivät, antoivat minulle bussilippuni ja sanoivat, että kannattaa olla varovainen sillä on varkaita liikkeellä. Kysyin vielä, että mistä bussilippuni oli löytynyt ja selvisi, että se löytyi sieltä mistä olin edellisenä iltana varastanut auton. Hitto miten hölmö olinkaan ollut, no varmaan se putosi taskusta avaimia kaivaessani. Minäkö muka ammattilainen? Ne olivat niitä hetkiä, kun lupasin taas lopettaa ja aloin oikeasti ymmärtämään, että olin rikollinen ja miten huonosti tässä voisi käydä.

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS
Post Icon

KPL 13

Suomessa oli muutenkin pikkuista laman tuntumaa ja kaikki säästelivät ja elelivät varovasti. Lamaa oli kaikkialla maailmassa. Meidän talouteen se ei vaikuttanut. Äidillä oli edelleen paljon siivottavaa. Ehkä isä ei saanut niin paljon vuoroja töistä, kun olisi toivonut, mutta palkkaa hän edelleen sai. Tuntuu, että meidän porukassa se ei vaikuttanut kehenkään. En tiedä johtuiko se lamasta tai jostain muusta, mutta kaikki autot mitä sain vaan varastettua niin kaikki meni. Abdi oli aina sovitussa paikassa ja sovittuun aikaan. Rahat aina käteisellä ja homma ohi.

Vaikka varastetun auton löysinkin nykyisin nopeammin niin yhden auton varastamiseen menisi silti melkein koko viikko. Monta päivää piti mennä bussilla tai fillarilla, seuraamaan auton liikkuvuutta. Naapureita piti tarkkailla ja seurata mistä suunnasta näkyy talojen ikkunoita. Oliko autossa hälyttimet? Missä kunnossa olivat ovien lukot?

Millainen oli omistaja. Hirveä määrä suunnittelua ja tarkkailua. Olinhan luvannut itselleni, etten koskaan jää kiinni. Olin ammattilainen. Koulu kärsi, kun jouduin lintsaamaan ja väsytti, kun takana oli unettomia öitä.

Minkä takia?? Kaikki vaivaisen kolmensadan euron takia. Kuinka pitkälle teinipojalla riitti kolmesta euroa?

Joka päivä syöt ulkona, tarjoat kavereille. Salikortti, vähän vaatetta, leffaliput viikonloppuisin. Karkkia ja vuokra leffoja jne.

Lisäksi vanhojen romu autojen varastaminen alkoi tuntua tylsältä. Kaikkein suurin ongelma oli vanhojen romujen ajettavuus. Oli minulla hyvä maku autojen ulkonäön suhteen. Myös motivoituneena  koululaisena ja alan hommissa, kun olin niin autojen tekniikkakin oli tuttua. Mutta se ajettavuus. Nyt kun autokoulussa pääsi kokeilemaan erilaisia uusia autoja ja kavereillakin alkoi olemaan hienoja autoja. Okei lähinnä kavereiden vanhemmilla mutta kaverithan niitä ajoi. Sainhan minäkin kokeilla, vaikka sitä ajokorttia ei vielä löytynytkään. Kaikki kaverit tiesivät kesätyöstäni bussivarikolla, joten kukaan ei epäillyt ajotaitoani. Vapaa aika alkoikin kulua enimmäkseen `tiksin munkilla` pyörimiseen. `Tiksi Munkki` on eräs kierros vantaan Tikkurilassa, jossa me kaikki rakkaat autoharrastajat viihdyimme. Tonilla oli oma Opel Manta. No olihan se aika vanha mutta aika sporttinen silti. Jimillä meni lujaa, sillä hänen isänsä osti Jimille uuden Audi A6: sen heti kun Jimi sai ajokortin. Hänen autokoulu sujui melko nopeasti, sillä rahasta ei ollut pulaa. Minun autokouluni eteni sitä tahtia, miten isä sai laskuja maksettua. Yhden autokoululaskun maksoin omista käteisellä ja sanoin kotona, että sain alennusta kuin olin niin hyvä oppilas. Kaikki vain siksi, että saisin ajokortin pikkuisen nopeammin. 

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS
Post Icon

KPL 12

 

Pidinkin taukoa hetken, mutta sitten tuli aika täyttää 18 vuotta. No nyt oli sitten aika hankkia se ajokortti. Kotona tietenkin alkoi hirveä masennus ja teinipojan kauhea suru. Ne jutut kuinka monella kaverilla se ajokorttikortti jo oli ja miten tärkeä se minulle oli.

Olisihan mulla ollut rahaa ajokorttiinkorttiin, mutta miten selität isälle ja äidille, että persaukinen teinipoika maksoi juuri tuhat euroa maksavan ajokortin. Päättelin nimittäin, että sen salaaminen, että minulla on ajokortti olisi ollut pidemmän päälle mahdotonta, varsinkin silloin kun aletaan keskustelemaan auton ostosta ja parkkiruudun hakemisesta taloyhtiöstä ja jatkuva ruinaaminen isältä, että hän auttaisi auton korjaamisessa.

Oli kauheata katsoa, kuinka isän piti ajaa bussia melkein kellon ympäri, jotta saataisiin minulle se ajokortti. Silloin päätin, että minusta tulisi vähintään yhtä hyvä isä.

Autokoulu kun alkoi, niin jännitti ihan sikana. En tiennyt miksi, mutta kai se johtui siitä, että luulin, että ympärilläni oli parempia eli rikkaampia ihmisiä. Tonilla ei ollut varaa ajokorttiin, eikä hänen vanhemmillaan ollut autoakaan, joten hän aina kovaan ääneen väitti, että ei välittänyt koko touhusta. Hän on rokkari ja rokkarit ovat aina kännissä, joten hän ei aja eikä tarvitse ajokorttia. Makella oli jo ajokortti, okei tuntui, että kaikilla muilla oli jo ajokortit.

Menin siis autokouluun yksin ja kyllä jännittä. Myöhemmin sitä ajatteli, että miksi jännitti. Olin kaveri, joka osasi ajaa paremmin autoa, kuin autokouluopettaja itse.

 

Ilmoittauduin, autokouluun Vuosaaressa. No siinä vasta hieno paikka. Kauniit pimut liikenneopettajina opettamassa ja autoina vain Audeja ja Bemareita.

Istuin siinä teoriatunnit ja jossain vaiheessa sain sitten niitä ajotuntejakin. Teoriatunneilla opin sentään jotain uuttaa, aloin itsekin ajatella, että miten olin selvinnyt tähän asti osaamatta yhtään liikennesääntöjä.

Teoriatunneilla tutustuin myös Jimiin. Varmaan johtuu siitä, että olimme ainoat, jotka kävivät tupakalla teoriatuntien välissä tauoilla. Jimiä jännitti ajaminen, joten yritin antaa jotain vinkkejä. Tulimme hyvin juttuun. Jimi oli karatemestari, treenasi paljon ja oli kovassa kunnossa. Karatejutut sopivat Jimille, koska hän oli aasialaista syntymäperää. Ja rahaakin hänen perheellään tuntui olevan, sillä kerran teoriatuntien jälkeen, Jimi kutsui minut erääseen ravintolaan syömään. Ruoka ei maksanut mitään sillä Jimin isä omisti ravintolan. Jimi ei bändijutusta tai musiikista ollut kiinnostunut, mutta autot olivat myös hänen intohimonsa.

Meistä tulikin hyviä ystäviä ja Jimista osa meidän kaveriporukkaa.

Itse ajamisessa ei ollut mitään uuttaa ja sehän teki ajo-opettajani työstä helppoa. Meinasi kerran tulla pissat housuun, kun ajo-opettajani Minna totesi ” sähän ajat, kuin autovaras. Kovaa ja huolimattomasti” . Onneksi otimme siihen kunnon naurut päälle.

Kerran ajoimme Kalliossa, kun poliiseilla oli ratsia ja kaikki puhallutettiin. Tuntui, kun maailma olisi pysähtynyt kun poliisi lähestyi autoamme. Oli, kuin jotain unta, en edes muista miten sain auton pysähtymään ja ikkunan auki. Sydän oli karkaamassa rinnasta, vettä valui silmistä ja hikoilin t-paitani aivan märäksi. Katsoin poliisia silmiin, en nähnyt siinä vihollista vaan tavallisen miehen joka teki töitään. Jotenkin sillä sekunnilla pelkoni poliiseja kohtaan hävisi. Tavallisia ihmisiä hekin  ovat. Ei minua parempia eikä ainakaan ylivoimaisia. Silti vannoin itselleni, että en koskaan halua jäädä kiinni autovarkaudesta. Lupasin itselleni suunnitella mahdolliset tulevat keikat entistä paremmin.

Pienikin riski niin sitä keikkaa ei heitetä. Raha ei ole tärkeintä vaan rahan tulon jatkuvuus. Se erottaa  ammattilaisen ja amatöörin.

Lähdettyämme liikkeelle, kun Minna katsoi hikoiluani ja totesi ” ethän sitten koskaan aja humalassa, muuten tulee ongelmia poliisien kanssa”.

Katsoin Minnaa silmiin ja totesin ” jos minulla tulee ongelmia poliisien kanssa, niin se ei johdu alkoholista”.

Siihen vedin vielä kunnon virneen päälle. Minna ei selvästi koskaan ymmärtänyt mitä tarkoitin, mutta nyökkäsi siihen ja yritti hymyillä.

Autokoulun aikaan bisneksillä meni hyvin. Ajaminen sujui ajotunneilla hyvin ja helposti. Sain aika usein toivoa myös missä ajaisimme, joten tulevien keikka kohteiden metsästäminen sujui hyvin. Keskellä päivää ja ilman hikoilua tai pyöräilyä.

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS
Post Icon

KPL 11

 

Riskien olemassaolo muistui minulle mieleen taas kerran. nyt lähempänä totuutta, kuin koskaan aikaisemmin. Länsimäestä löytyi aika hyväkuntoinen Toyota Corolla. Pikkusen ruosteessa oleva loistoyksilö vuodelta 87. Sain homman hyvin käyntiin, autoon pääsin helposti ja käyntiin sain sen Abdin antamalla ns. yleisavaimella. Keikka oli ihan perus ja en uskonut, että mitään ongelmia tulee. Lähdin ajamaan kohti Itäväylää, läpi Vesalan. Yhtäkkiä huomasin taustapeilistä punaista ja sinistä vilkkuvaa valoa. pelästyin niin pahasti, että jähmetyin välittömästi. Jalka nousu kaasupolkimelta ja päästin ratista irti. Onneksi vauhtia oli ollut vähän, sillä olin vaan hissukseen ajellut läpi omakotitalo alueen. Auto valui, kohti tienreunassa olevaa kanttikiveä ja sammui siihen.

Heti, kun auton moottori oli sammunut, nousin reaktiosta autosta ja en halunnut muuta, kuin juosta pyytämään poliisilta anteeksi ja selittämään kaiken. Poliisiautosta mikrofonista kuului ääni

”Pysy ajoneuvossasi”

Huusin itkuisella äänellä takaisin ” Mitä”

Poliisit tuli ulos autostaan. Toinen poliisi lähestyi minua ja osoitteli taskulampullaan. Toinen taas kiersi taakseni ja tarkasteli autoani taskulampullaan.

Poliisi joka tarkasteli minua kysyi

” Kenen auto tämä on”

Yritin kuulosta mahdollisimman pelästyneeltä teiniltä

” Se on minun iskän sanoin”

Tämä on hetki joka tekee alkoholistin elämästä lopun tai sitten minun tapauksessani lopun autovarkaan elämästä. Joko se poliisi pyytää puhaltamaan alkometriin tai pyytää ajokorttia ja rekisteriotetta.

Kumpikin poliisi oli rauhallisen oloisia, joten tiesin, että kukaan ei ollut etsimässä minua tai autoa. Auto oli varastettu vasta niin vähän aikaa, että en uskonut, että se oli vielä ilmoitettu varastetuksi. No nyt oli sitten autovarkaalla onnea. Toinen poliiseista kyllä kierteli autoa etsien murron jälkiä, sai pettyä, sillä Abdin antama yleisavain näytti ihan normilta avaimelta virtalukossa ja kaikki ovien lukotkin olivat ehjät.

Toinen poliisi tuli minua kohti ja pyysi puhaltamaan alkometriin. Promillet näyttivät nollaa. Totta kai juominen ja ammattilaisuus eivät sopineet koskaan yhteen. Nautin kyllä usein Corona merkkistä olutta, mutta, kun olin töissä, join vain Red Bulia.

Poliisit toivottivat hyvää matkaa ja ajoni jatkui. Käteni ja jalkani tärisivät niin pahasti, että en muista miten olin päässyt liikkeelle silloin. Vein auton Abdille ja vannoin lopettavani hommat. En tietenkään kertonut Abdille välikohtauksesta mitään, enkä kertonut sille aikovani lopettaa. Halusin mennä nukkumaan kotiin ja miettiä asioita rauhassa.

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS
Post Icon

Jämijärvi Big Meet


 

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS