KPL 11

Riskien olemassaolo muistui minulle mieleen taas kerran. nyt lähempänä totuutta, kuin koskaan aikaisemmin. Länsimäestä löytyi aika hyväkuntoinen Toyota Corolla. Pikkusen ruosteessa oleva loistoyksilö vuodelta 87. Sain homman hyvin käyntiin, autoon pääsin helposti ja käyntiin sain sen Abdin antamalla ns. yleisavaimella. Keikka oli ihan perus ja en uskonut, että mitään ongelmia tulee. Lähdin ajamaan kohti Itäväylää, läpi Vesalan. Yhtäkkiä huomasin taustapeilistä punaista ja sinistä vilkkuvaa valoa. pelästyin niin pahasti, että jähmetyin välittömästi. Jalka nousu kaasupolkimelta ja päästin ratista irti. Onneksi vauhtia oli ollut vähän, sillä olin vaan hissukseen ajellut läpi omakotitalo alueen. Auto valui, kohti tienreunassa olevaa kanttikiveä ja sammui siihen.

Heti, kun auton moottori oli sammunut, nousin reaktiosta autosta ja en halunnut muuta, kuin juosta pyytämään poliisilta anteeksi ja selittämään kaiken. Poliisiautosta mikrofonista kuului ääni

”Pysy ajoneuvossasi”

Huusin itkuisella äänellä takaisin ” Mitä”

Poliisit tuli ulos autostaan. Toinen poliisi lähestyi minua ja osoitteli taskulampullaan. Toinen taas kiersi taakseni ja tarkasteli autoani taskulampullaan.

Poliisi joka tarkasteli minua kysyi

” Kenen auto tämä on”

Yritin kuulosta mahdollisimman pelästyneeltä teiniltä

” Se on minun iskän sanoin”

Tämä on hetki joka tekee alkoholistin elämästä lopun tai sitten minun tapauksessani lopun autovarkaan elämästä. Joko se poliisi pyytää puhaltamaan alkometriin tai pyytää ajokorttia ja rekisteriotetta.

Kumpikin poliisi oli rauhallisen oloisia, joten tiesin, että kukaan ei ollut etsimässä minua tai autoa. Auto oli varastettu vasta niin vähän aikaa, että en uskonut, että se oli vielä ilmoitettu varastetuksi. No nyt oli sitten autovarkaalla onnea. Toinen poliiseista kyllä kierteli autoa etsien murron jälkiä, sai pettyä, sillä Abdin antama yleisavain näytti ihan normilta avaimelta virtalukossa ja kaikki ovien lukotkin olivat ehjät.

Toinen poliisi tuli minua kohti ja pyysi puhaltamaan alkometriin. Promillet näyttivät nollaa. Totta kai juominen ja ammattilaisuus eivät sopineet koskaan yhteen. Nautin kyllä usein Corona merkkistä olutta, mutta, kun olin töissä, join vain Red Bulia.

Poliisit toivottivat hyvää matkaa ja ajoni jatkui. Käteni ja jalkani tärisivät niin pahasti, että en muista miten olin päässyt liikkeelle silloin. Vein auton Abdille ja vannoin lopettavani hommat. En tietenkään kertonut Abdille välikohtauksesta mitään, enkä kertonut sille aikovani lopettaa. Halusin mennä nukkumaan kotiin ja miettiä asioita rauhassa.