KPL 17

Matkalla kotiin bussissa sitten avasin kirjekuoren. Jumaliste, 5000 euroa rahaa. Sen verran löytyi kirjekuoresta, jonka olin venäläisiltä saanut.  Yksi keikka. Jälkikäteen vasta sain tietää, että auto jonka onnistuu saamaan varastettua niin että, avainkin on mukana, niin sen arvo on kolminkertainen verrattuna autoon, johon niin sanotusti joutuu tunkeutumaan.  Okei joku varmasti rikastuu minua vielä enemmän, sillä autolla, mutta auton säilyttäminen, myynti ja saaminen se pois maasta jne. Luulen, että minun korvaus työstäni olivat ihan ok.

Miten yksi yö voi kulua päässään niin paljon erilaisia ajatuksia. Toisaalta tunsin itseäni tyhmäksi, kun olin niitä vanhoja japanilaisia romuja varastanut. Toisaalta taas nyt oli ollut isommat riskit ja poliisikin on varmasti kiinnostut, asiasta vielä enemmän, onhan kyseessä uusi ja kallis BMW.  Auton öh.. entisen omistajan tuntien luulen, että hänkään ei jätä asiaa helpolla.

Kuvittelisi, että minunlaiseni tavallinen kundi Itä-Helsingistä ei niin helposti kiinnostuisi maallisesta roinasta. No toisin kävi, kelloja, farkkuja, nahkarotsia, pelejä ja puhelimia. Mistä teini ikäinen voisi ikinä haaveilla.

Olihan se vaikeata salata mistä se kaikki roina on tullut. Kavereille sanoin, että isovanhemmat ostivat. Porukoille taas joutui usein sanomaan, että on kavereilta lainassa tai, että ostin kirpputorilta.

Jopa parturissakin piti käydä joka viikko, noh olihan minulla siihen rahaa ja olin komeampi kahden värin tukassa. Oma maantienharmaa tukan värini oli niin tylsä.. Lupasin itselleni, että en koskaan enää syö koulun ruokalassa. Vaan ruoat hain aina Subwaysta tai McDonaldsista tai milloin mistäkin ja toki tarjosin kavereillekin. marilta en myöskään pihdannut ikinä mitään.

No 5000 euroa ei riitä pitkälle ja paljon oli vielä ostettavana, jotta elämäni olisi vähintäänkin siedettävää.

Tässä vaiheessa tytötkin alkoivat minusta kiinnostua ja eihän minulla ollut mitään tyttöä vastaan, vaikka Marin kanssa seurustelinkin. Joten rahan tarve kasvoi entisestään.

Alkoi ärsyttää, kun rahat olivat loppu taas. Aloin kiusaa Abdia yhä useammin,

Ketä ne venäläiset olivat ja miten heidän puheilleen pääsisi? kinusin ilta toisen jälkeen Abdilta.

Vanhoja japanilaisia autoja varastamalla en vaan yksinkertaisesti tienannut tarpeeksi rahaa ylläpitääkseni nykyistä elintasoa, enkä halunnut saavuttamastani elintasosta helposti luopua. Ja vanhojen autojen varastaminen tiuhempaan tahtiin ei onnistunut. Olinhan ammattilainen. Seuranta, tarkkailu ja huolellinen toimita, riskien minimointi, se kaikki vei aikaa.