Autovarkaan päiväkirja

 Olen nyt julkaissut tänne kirjastani 6 kappaletta. Fiilikset edelleen ristiriitaisia, että mitä tuli tehtyä kun tämän blogi julkaistiin. Lukijoita on ollut nyt yli 100kappaletta, joten olen hyvin kiitollinen teille kaikille, jotka olettae jaksanut lukea. Isot kiitokset myös kaikille teille jotka olette jaksaneet mainostaa blogiani kavereille ja samanhenkisillie ihmisille. 

Olisi kiva saada pientä palautetta, mitkä fiilikset kirjasta on jäänyt ja mikä siinä kannustaa lukemaan eteenpäin.

yst.terv Tarvo Kamar/GT86

insta: Shpessu

 Moi kaikille:)

Kesällä on pitänyt kiirettä, ja on ollut hienoja autoreissuja ja myöskin olen sairastanut koronan.

Viimeisin trippini oli Alastarolle ja pääsin GT:llä ihan mukavasti kiertämään rataa. Valitettavasti Azen Falkenin kumi on niin pehmeä rengas, että pitoa riitti, mutta kyllä kumi kirjaimellisesti suli alle. 200 heppasen GT:n tehot riittivät hyvin, paitsi ehkä pääsuoralla olisin kaivannut lisää potkua. Tämä korjaantuu aikanaan turbon asennuksella.

Suurin heikkous ehkä kyseisessä autossa on automaattilaatikko, joka on aivan hukassa radalla. Se raukka ei tiedä pitäisikö kierroksia pitää ylhäällä tai alhaalla, ihan sama miten kaasupoljinta käyttää. Tämä korjaantuu laittamalla manuaaliasetukset ja ajamalla rattivaihteita käyttämällä. Sillon se hupi vasta alkaa.

Vaikka autoon laitaa kaikki mahdolliset sporttiasetukset päälle ja poistaa kaikki mahdolliset estot niin kuten melkein kaikissa muissakin autoissa esim. luistonesto kytkeytyy päälle ääritilanteissa. Taitava kuski saattaisi asiasta loukkaantua, mutta minunlaiseni harraste amatööri on asiasta ihan kiitollinen saadessaan nauttia ratapäivistä turvallisesti nasta laudassa ajaen ilman pelkoa vahingoista. Ymmärränkin hyvin miksi ulkomailla moni ratayhtiö on valinnut vakio GT86:sen vuokra-autoksi radalle, sillä auto antaa todella paljon virheitä anteeksi kuljettajalle ja ajon hauskuus säilyy silti.

Erityiskiitos Voutilan autohuololle joka asensi ja sääti BC racing BR track edition alustan omaan ajooni juuri sopivaksi. Alusta on tuntunut toimivan hyvin kadulla sekä radalla, että ihan kuin Porchella ajelisi he he. 

Valitettavasti kamera ja somevastaavani tällä kertaa loisti poissaolollaan, niin en saanut tänne ratapäivistä materiaalia, mutta lupaan korjata tämän ensivuonna.

Matka kohti Kannelmäkeä kesti tunnin. Se oli elämäni pisin juna ja metro matka. Ajatukset olivat todella sekaisin. tiesin tekeväni väärin. Väärin tekeminen ei edes ollut se pahin asia, vaan pelko elämän muutoksesta. Olin aina tottunut olemaan tavallinen tylsä poika. Jännitys ja muutos olivat minulle liika. Hetken ajattelin, kuinka paljon kaipasin enemmän rahaa ja kuinka kateellisia kaverit olisivat. Ajattelin myös, että vaikka isäni ei saisi tietää minun tulevasta työkuvioistani näyttäisin, hänelle mielessäni, että pystyn siihen. Ja kuinka Mari minua ihailisi, kun olisin salaperäinen. Mari oli simppeli tyttö eikä kaivannut kalliita tavaroita, eikä raha tehnyt häneen vaikutusta, mutta että olisi mahdollisuus ostaa hänelle, niin sekin olisi jotain. Aina välillä taas tärisin pelosta, kun pelkäsin Omaria. Autojen varastamista en osannut pelätä, tekihän Asirkin sitä ja vaikka Asir jäi kiinni, niin olisinhan minä taitavampi ja fiksumpi. Kävin päässä läpi autoleffoja, joissa varastettiin autoja ja ajattelin, että todellakin olen fiksumpi.

Pääsin paikalle Asir ja Abdi odottivat jo vanhassa punaisessa Corollassa ja viittosivat kyytiin. olin helpottunut nähdessäni Asirin tutut kasvot. Kättelin kumpaakin ja poltimme tupakat. Asir tarjosi minulle myös Red Bullin.

Pitkä yö edessä, hän sanoi.

Myöhemmin tajusin, että Abdi ei koskaan heittänyt keikkaa Mersullaan. Mersu oli laillisen yrityksen keulakuva. Virallisesti Abdi pyöritti Tattarisuolla pikkusta autokauppaa. Hän osti ympäri Suomea vanhoja autoja, kuljetti niitä konteissa somaliaan ja yritti myydä niitä siellä voitolla. Satamissa hänellä oli paperit niin sekaisin ja hän esitti, että ei puhu Suomea ja sekoitti rekisterikilpiä, niin sekaan mahtui aina muutama varastettu romu. Ja taisi siellä työskennellä muutama helposti lahjottavissa olevakin kaveri.

Lähdimme siis keikalle, sopivat autot oli Abdila valmiiksi katsottu. Aluksi mallia näytti Asir. Kontulankaaressa vanha Honda Civic oli meidän ensimmäinen kohteemme. Abdi pysäytti kauemmas varjoon ja antoi kiikarit, jotta voisin katsella ja oppia. Asir pääsi hetkessä autoon ja sekunti kaksi auto oli käynnissä ja Asir hävisi parkkipaikalta.

Seuraavaksi ajoimme toiselle keikalle Myllypuroon. En tiedä oliko asia järjestetty minua varten, mutta auto syrjäisellä paikalla ja täysin piilossa katseilta. Lähestyimme Abdin kanssa autoa, vanhaa vaalea sinistä DX Toyota Corollaa. Abdi neuvoi koko ajan lisää uusia juttuja. Seuraa autoa pari päivää opettele omistaja autonkäytön rytmi. Jos auto vain seisoo viikosta toiseen parkkipaikalla paikallaan se on rikki, älä ota. Abdi neuvoi, miten autoon pääsee sorkkaraudalla tai muilla avaimilla. Abdi kertoi myös mistä tietää onko autossa hälytin. Jos autossa on rattilukko, hylkää se auto Asir neuvoi. Abdi neuvoi myös paljon erilaisia keinoja auton käynnistämiseen. Jos ei avaimella niin miten virtalukon saa irti, miten käynnistetään pihoista. Muista myös tarkista onko bensaa, jos varotusvalot palaa, älä ota. Jos renkaat tyhjät. Älä ota. Jos auto ihan pölyssä se on rikki. Neuvoja tuli tosi paljon ja oloni oli epävarma. Tärkeintä on olla nopea ja luonnollisen näköinen. Kiinni jäädessäsi esitä tyhmää ja sano, että auto on ensimmäinen, jonka olet koskaan varastanut.

Jätimme punaisen Toyotan noin kilometrin päähän rikospaikasta. kävelimme kohti rikospaikkaa. Jännitin kovasti, mutta yritin näyttää mahdollisimman luonnolliselta.

Ota avain sanoi Abdi ja antoi minulle vanhan virta avaimen. Avain on kulunut, työnnä se rauhallisesti virtalukkoon ja käännä hitaasti. Jos ovi ei aukea, esitä etsiväsi avaimia ja kävellään rauhassa nauraen pois. Tärkeintä on päästä nopeasti autoon tai lähteä sieltä pois. Pitkään lukon kimpussa oleminen herättää aina epäilyksiä.

Otin avaimen ja kävelin rennosti kuskin ovea kohti, Abdi taas meni suoraan pelkääjän puolelle autoa, odottamaan, että avaisin hänelle oven. Työnsin avaimen varovasti, oven lukkopesään, välttelin katsomasta ympärilleni. Käänsin avainta ja tiesin, että oven on avauduttava, sillä polveni meinasivat pettää alta jännityksestä. En enää olisi kyennyt kävelemään pois. Käänsin avainta, en liian kovaa vaan melko varovasti, kuten Abdi neuvoi. Ovi aukesi. En voinut olla hymyilemättä, mutta sitten katseen törmäsi Abdin vihaisiin kasvoihin. Virneeni hävisi ja istahdin nopeasti autoon ja avasin Abdille oven.

Esitä puhuvasi kännykkään ja naura välillä luontaisesti. Antaa kuvan, että sinulla ei ole kiire mihinkään, käski Abdi.

Tein niin kuin käskettiin.

Kokeile toisella kädellä, avaimia virtalukkoon, jos auto vaikka käynnistyisi avaimella. Auto käynnistyi samalla avaimella. Uskomatonta miten vähällä pääsin.

Nyt rauhassa, sanoi Abdi. peruutat vaan normaalisti ulos ruudusta ja ajat pois ihan normaalisti niin kuin olisit tehnyt joka aamu.

Melkein sammutin auton, kun lähdin liikkeelle. Niin paljon jännitti ja ei auttanut, että DX Corollan kytkin oli ihan erilainen, kuin isäni auton kytkin. Ajokoemusta minulla kyllä oli mutta, ei kovin monella autolla. Se fiilis, kun ajelin kehä ykköstä kohti tattarinsuota. Olin vasta seitsemäntoista, mutta tunsin itseäni aikuiseksi. Abdi vaikutti myös tyytyväiseltä, sillä laitoin radion päälle ja valitsin kanavan, eikä Abdi suuttunut siitä.

Tattarinsuolle päästyämme, Asir odotti jo siellä ja kyseli naama virneessä no mitäs ammattilainen, lähtikö hyväkin auto mukaan. Abdi tokaisi siihen vaan että hiljaa ja Asir lopetti. Sain koko yön harjoitella Dx Corollalla sekä Honda Civicillä. Treenasin autoon sisään tunkeutumista ja käynnistelyitä erilaisin keinoin ja sain vielä vinkkejä ajamiseen huomaamattomasti, jotta poliisit eivät kiinnostuisi.

Itä-Helsingissä vanhoja Japanilaisia autoja riitti. No oli siellä poliisejakin partioimassa melkoinen määrä. Vanhojen japanilaisten autojen varastaminen osoittautui melko helpoksi, sillä usein auton lukot ja virtalukot olivat niin huonoja, että sisään pääsi jopa jäätelötikulla ja käynnistäminen onnistui samalla jäätelötikulla.

Työni oli yksinkertaista, tehtäväni oli varastaa 80 luvun japanilaisia autoja. Nissan, Toyota tai Mazda merkkisiä autoja enimmäkseen. Toki myös Hondat ja Mitsubishit sekä muut japanilaiset kävivät, jos kunto oli hyvä. Yhden auton varastamisesta Abdi maksoi 300 euroa käteisenä.

Aamuyöstä kun pääsin kotiin, tokaisin vaan itsevarmana vanhemmilleni, että oli ollut ensimmäinen työpäivä bussipysäkkien pesijänä ja ylitöiksi meni. Vanhempani ei muutenkaan uskoneet koulu menestykseeni, joten olivat kai iloisia, kun pääsin töihin eivätkä sanoneet mitään, kun menin nukkumaan, enkä kouluun.

KPL5

Asia pääsi jo yön yli unohtumaan, enkä tietenkään ollut edes ollut tosissani.

Seuraavana päivänä heti aamusta minulle tuli kuitenkin tekstiviesti Missä luki ” Odota koulun pihalla klo 16.00 Älä kerro kenellekään. Tule yksin.  Tekstiviesti tuli tuntemattomasta numerosta, eli lähettäjä en saanut selville.

No nyt oli ajatukset sekaisin, oliko se joku vanha tuttu. Olisiko ollut joku tyttö, joka haluisi tutustua minuun. Jännitti niin paljon et, teki mieli pyytää joku kaveri seuraksi. Vaikka Make. Make oli sellainen luotettava ja ainakin väitti olevansa sika kova jätkä. täytyy myöntää, että jos meidän porukan piti tapella, niin kaikki luottivat Makeen.

No Make lähti koulusta jo kahdelta ostaakseen uuden videopelin. Jäin siis yksin odottamaan mitä neljältä tapahtumaan piti. Muille en uskaltanut asiasta puhua. Elätin edelleen toivoa, että, joku koulumme tyttö olisi minusta kiinnostunut. Neljän maissa koulun edessä olevan tien reunaan pysähtyi valkoinen Mersu. Auto oli likainen, mutta selvästi oli haettu urheilullisuutta ikkunoiden tummennuksilla ja isoilla alumiinisilla vanteilla. Takalasissa oli Pioneer tarra. Autosta nousi isokokoinen musta mies hassu lätsä päässä. Käveli minua kohti ja kysyi huonolla suomella. Oletko sinä Tomi.

Vastasin, että joo olen Tomi.

Hän esitteli itsensä. Olen Abdi. Asir kertoi, että haluat tavata.

En kerennyt vielä sanomaan mitään, kun Abdi hymyili ja kysyi. Osaatko ajaa autoa.

 Vastasin, että joo osaan.

Missä opit ajamaan. Isä opetti bussivarikolla sanoin.

Abdi katsoi minua varpaista otsaan ja nauroi. Haluatko tienata???

Taas minulta ujo vastaus joo. Vaikka eniten maailmassa halusin juosta pois.

Abdi nauroi ja pyysi minut mukaansa. Pikkusen jännitti mutta autossa ei ollut muita, joten hyppäsin vanhaan pikkuisen ruosteiseen Mersuun. Auto oli likainen sisältä ja haisi pahalle. Takalasit oli tummennettu tosi huonolla ja halvalla kalvolla. Sen huomasi siitä, että sisäpuolelta ei meinannut nähdä läpi. Laadukas ikkunan tummennus kalvo taas oli niin hyvä, että auton sisältä pitäisi hyvin nähdä lasin läpi. Istuttuani autoon Abdi tarjosi heti tupakan. Otin sen ja kaivoin sytkärin farkkujeni taskusta.

Kumpikin poltti tupakkaa, vaikka Mersun kaikki ikkunat olivat kiinni. Meinasin tukehtua, mutta en uskaltanut sanoa mitään. Vannoin itselleni hiljaa, etten koskaan polta tupakkaa omassa autossani. Autossa oli vanha kasetti soitin, itse olisin toivonut, että Abdi olisi laittanut radion päälle, mutta sen sijan Abdi lauleskeli jotain ulkomaan kielistä balladia. Ei ollut ihan minun mieleen, mutta kai sitä kaiken kestää.

Ajoimme Herttoniemestä Kannelmäen juna-aseman parkkipaikalle. Matka kesti puolisen tuntia. Matka oli sen verran kärsimystä, että en kerennyt edes miettimään mitä seuraavaksi tapahtuisi tai pitäisikö minun pelätä tai jännittää jotain. Kannelmäessä meitä odotti toinen tumma kaveri vanhaan punaiseen Nissan Primeraan nojaten. Nousimme autosta ja Abdi esitteli kaverinsa joka oli Omar.

Omar näytti siltä, että olisi elänyt kovan elämän. Kasvoissa oli pari arpea, tukka aika sotkuinen ja huonosti leikattu. Hampaat keltaisia tai mustia. Omar, ehkä oli ollut joskus lihaksikas mies, mutta treenit oli tainnut jäädä väliin n. kymmenen vuotta.

Abdi puhui jotain Omarille kotimaansa kielellä. Omar vastasi ja osoitti minua. Kummatkin nauroivat. Osallistuin myös nauruun, vaikka en tiennyt miksi nauramme.

Omar kyseli minulta samat kysymykset mitä Abdi oli kysynyt.  Haluatko tienata ja osaanko ajaa autoa??

Sanoin taas ujosti ” joo”.

Taas minulle tarjottiin tupakkaa. Omar avasi Nissanin takakontin ja pyysi minua katsomaan sinne. Takakontissa oli erilaisia rautakangen tyylisiä vekottimia, erilaisia rautasahoja, pihtejä jne. Kurkotin kohti takakonttia, kun Omar yhtäkkiä tarttui niskastani ja painoi pääni takakonttiin sisälle ja kysyi,
tiedätkö poika mihin näitä käytetään.

Vastasin tietenkin, että EN. Ajattelin jo, että pitäisikö ruveta riuhtomaan irti koska, minua sattui vähän.

Sitten Omar sanoi, että nämä ovat työkaluja, joilla voin ansaita, mutta jos tästä jollekin puhut tai meistä poliiseille kerrot, silloin sinä löydyt kylmänä tästä kontista. Onko selvä??

Ajattelin aluksi, että se oli vitsi, mutta Omar ja Abdi eivät nauraneet.

Pelästyin, meinasin huutaa apua, mutta sain sanottua, että selvä.

Omar päästi irti ja kumpikin, Omar sekä Abdi taas nauroivat.

Omar tarjosi taas tupakan ja sanoi, tule takasin tänne illalla kello kymmeneltä. Sinusta tehdään poika illalla autovaras.

Lähdin kävelemään kohti juna-asemaa. Olin niin jännittynyt ja pelästynyt, että en kehdannut pyytää kyytii takaisin Itä-Helsinkiin. Menin junalla Rautatientorille ja sieltä metrolla Itä-Helsinkiin.

Kotona Mellunmäessä vanhassa kerrostalossa odotti isä ja äiti. Katsottuani heitä silmiin tajusin, että en ollut koskaan salannut heiltä mitään ja se olikin tosi vaikeata. Isä kysyi heti, että missä olin ollut ja sain sanottua, että työhaastattelussa.

Isä kysyi, että mitä hommia?

Sanoin että iltahommia, mutta en tiedä mitä.

Faija oli hyvä mies, mutta oli elämäänsä ehkä kyllästynyt. Luulen, että se ei ollut onnellinen eikä enää uskonut mihinkään. Ei edes minuun, joten tokaisi vaan, ettet sinä sitä töitä saa. Se oli ehkä käännekohta elämässäni. Taisin loukkaantua, sillä sain sopivan piikin rohkeutta ja totesin hiljaa, että kyllä saan. Luulen, että se oli hetki, jolloin päätin tehdä jotain elämälleni. Rakastin kyllä isääni, mutta en halunnut olla samanlainen.