Post Icon

 

KPL5

Asia pääsi jo yön yli unohtumaan, enkä tietenkään ollut edes ollut tosissani.

Seuraavana päivänä heti aamusta minulle tuli kuitenkin tekstiviesti Missä luki ” Odota koulun pihalla klo 16.00 Älä kerro kenellekään. Tule yksin.  Tekstiviesti tuli tuntemattomasta numerosta, eli lähettäjä en saanut selville.

No nyt oli ajatukset sekaisin, oliko se joku vanha tuttu. Olisiko ollut joku tyttö, joka haluisi tutustua minuun. Jännitti niin paljon et, teki mieli pyytää joku kaveri seuraksi. Vaikka Make. Make oli sellainen luotettava ja ainakin väitti olevansa sika kova jätkä. täytyy myöntää, että jos meidän porukan piti tapella, niin kaikki luottivat Makeen.

No Make lähti koulusta jo kahdelta ostaakseen uuden videopelin. Jäin siis yksin odottamaan mitä neljältä tapahtumaan piti. Muille en uskaltanut asiasta puhua. Elätin edelleen toivoa, että, joku koulumme tyttö olisi minusta kiinnostunut. Neljän maissa koulun edessä olevan tien reunaan pysähtyi valkoinen Mersu. Auto oli likainen, mutta selvästi oli haettu urheilullisuutta ikkunoiden tummennuksilla ja isoilla alumiinisilla vanteilla. Takalasissa oli Pioneer tarra. Autosta nousi isokokoinen musta mies hassu lätsä päässä. Käveli minua kohti ja kysyi huonolla suomella. Oletko sinä Tomi.

Vastasin, että joo olen Tomi.

Hän esitteli itsensä. Olen Abdi. Asir kertoi, että haluat tavata.

En kerennyt vielä sanomaan mitään, kun Abdi hymyili ja kysyi. Osaatko ajaa autoa.

 Vastasin, että joo osaan.

Missä opit ajamaan. Isä opetti bussivarikolla sanoin.

Abdi katsoi minua varpaista otsaan ja nauroi. Haluatko tienata???

Taas minulta ujo vastaus joo. Vaikka eniten maailmassa halusin juosta pois.

Abdi nauroi ja pyysi minut mukaansa. Pikkusen jännitti mutta autossa ei ollut muita, joten hyppäsin vanhaan pikkuisen ruosteiseen Mersuun. Auto oli likainen sisältä ja haisi pahalle. Takalasit oli tummennettu tosi huonolla ja halvalla kalvolla. Sen huomasi siitä, että sisäpuolelta ei meinannut nähdä läpi. Laadukas ikkunan tummennus kalvo taas oli niin hyvä, että auton sisältä pitäisi hyvin nähdä lasin läpi. Istuttuani autoon Abdi tarjosi heti tupakan. Otin sen ja kaivoin sytkärin farkkujeni taskusta.

Kumpikin poltti tupakkaa, vaikka Mersun kaikki ikkunat olivat kiinni. Meinasin tukehtua, mutta en uskaltanut sanoa mitään. Vannoin itselleni hiljaa, etten koskaan polta tupakkaa omassa autossani. Autossa oli vanha kasetti soitin, itse olisin toivonut, että Abdi olisi laittanut radion päälle, mutta sen sijan Abdi lauleskeli jotain ulkomaan kielistä balladia. Ei ollut ihan minun mieleen, mutta kai sitä kaiken kestää.

Ajoimme Herttoniemestä Kannelmäen juna-aseman parkkipaikalle. Matka kesti puolisen tuntia. Matka oli sen verran kärsimystä, että en kerennyt edes miettimään mitä seuraavaksi tapahtuisi tai pitäisikö minun pelätä tai jännittää jotain. Kannelmäessä meitä odotti toinen tumma kaveri vanhaan punaiseen Nissan Primeraan nojaten. Nousimme autosta ja Abdi esitteli kaverinsa joka oli Omar.

Omar näytti siltä, että olisi elänyt kovan elämän. Kasvoissa oli pari arpea, tukka aika sotkuinen ja huonosti leikattu. Hampaat keltaisia tai mustia. Omar, ehkä oli ollut joskus lihaksikas mies, mutta treenit oli tainnut jäädä väliin n. kymmenen vuotta.

Abdi puhui jotain Omarille kotimaansa kielellä. Omar vastasi ja osoitti minua. Kummatkin nauroivat. Osallistuin myös nauruun, vaikka en tiennyt miksi nauramme.

Omar kyseli minulta samat kysymykset mitä Abdi oli kysynyt.  Haluatko tienata ja osaanko ajaa autoa??

Sanoin taas ujosti ” joo”.

Taas minulle tarjottiin tupakkaa. Omar avasi Nissanin takakontin ja pyysi minua katsomaan sinne. Takakontissa oli erilaisia rautakangen tyylisiä vekottimia, erilaisia rautasahoja, pihtejä jne. Kurkotin kohti takakonttia, kun Omar yhtäkkiä tarttui niskastani ja painoi pääni takakonttiin sisälle ja kysyi,
tiedätkö poika mihin näitä käytetään.

Vastasin tietenkin, että EN. Ajattelin jo, että pitäisikö ruveta riuhtomaan irti koska, minua sattui vähän.

Sitten Omar sanoi, että nämä ovat työkaluja, joilla voin ansaita, mutta jos tästä jollekin puhut tai meistä poliiseille kerrot, silloin sinä löydyt kylmänä tästä kontista. Onko selvä??

Ajattelin aluksi, että se oli vitsi, mutta Omar ja Abdi eivät nauraneet.

Pelästyin, meinasin huutaa apua, mutta sain sanottua, että selvä.

Omar päästi irti ja kumpikin, Omar sekä Abdi taas nauroivat.

Omar tarjosi taas tupakan ja sanoi, tule takasin tänne illalla kello kymmeneltä. Sinusta tehdään poika illalla autovaras.

Lähdin kävelemään kohti juna-asemaa. Olin niin jännittynyt ja pelästynyt, että en kehdannut pyytää kyytii takaisin Itä-Helsinkiin. Menin junalla Rautatientorille ja sieltä metrolla Itä-Helsinkiin.

Kotona Mellunmäessä vanhassa kerrostalossa odotti isä ja äiti. Katsottuani heitä silmiin tajusin, että en ollut koskaan salannut heiltä mitään ja se olikin tosi vaikeata. Isä kysyi heti, että missä olin ollut ja sain sanottua, että työhaastattelussa.

Isä kysyi, että mitä hommia?

Sanoin että iltahommia, mutta en tiedä mitä.

Faija oli hyvä mies, mutta oli elämäänsä ehkä kyllästynyt. Luulen, että se ei ollut onnellinen eikä enää uskonut mihinkään. Ei edes minuun, joten tokaisi vaan, ettet sinä sitä töitä saa. Se oli ehkä käännekohta elämässäni. Taisin loukkaantua, sillä sain sopivan piikin rohkeutta ja totesin hiljaa, että kyllä saan. Luulen, että se oli hetki, jolloin päätin tehdä jotain elämälleni. Rakastin kyllä isääni, mutta en halunnut olla samanlainen.

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

0 kommenttia:

Lähetä kommentti