Autovarkaan päiväkirja

 

Olin saanut eräänä iltana porukan kasaan. Pitkästä aikaan niin, että kaikki olivat paikalla. Minä, Asir, Toni, Make, Jimi ja Mari. Vanhempani eivät olleet kotona, joten tiesin tilaisuuteni tulevan. Katsoimme elokuvaa nimeltään´ Puhallettu 60:ssä sekunnissa. Nicolas Cage näytteli pääosaa. Elokuvassa varastettiin lukemattomia määriä hienoja autoja tiukalla aikataululla. Autovarkaat olivat alan ammattilaisia. Heillä oli käytössään parasta ja uusinta tekniikkaa.

Kaikki kattelivat elokuvaa tyytyväisinä. Söimme sipsejä ja joimme Coronaa. Paitsi Jimi, joka joi Red Bullia.

Nyt tai ei koskaan, ajatteli.

Hei miettikääs kaikki, jos meidän elämä olisi tällaista, sain tokaistua.

Tuli erilaisia kommentteja.

Mari nauroi ja totesi  ´ai että teidän suhteilla vai^

Make nauroi ja totesi, että rahalle olisi kyllä käyttöä ja ei hänellä kyllä muutakaan tekemistä olisi.

Toni totesi taas että, tämä on vain elokuva ja oikeassa elämässä kaikki varkaat jäävät aina kiinni.

Asir oli ihmeen hiljainen, tulikohan isän selkäsaunat mieleen, ajattelin. Hän ei ollut varastanut autoja pitkään aikaan. Luulen, että hän ehkä aavisti jotain kuvioistani, mutta ei ollut ikinä puhunut asiasta mitään. Voi olla, että hän tiesi mihin tällä keskustelulla pyrin.

Keräsin kaiken rohkeuteni, nousin pystyyn ystävieni eteen, katsoen heitä silmiin ja kysyin mitä, jos se olisi mahdollista. Olisitteko mukana?

Nyt Asir avasi suunsa, katsoi minua mietteliäästi ehkä myös surullisena ja sanoi että, mukana ollaan.

Muut hiljenivät. Oli hetken hiljaista.

Kunnes Make totesi siihen hilpeänä, että kuten sanoin niin eipä minulla ole muutakaan tekemistä.

Mari alkoi nauraa ja hihitteli, ette te pojat voi olla tosissanne.

Minä ainakin olen ja katsoin Asiria ja Makea, jotka nyökkäsivät hyväksytysti.

Nyt Toni sai suunsa auki ja sanoi, että eihän meillä ole mitään välineitä, eikä ammattitaitoa.

Kyllä on, sanoin ja kaivoin esiin venäläisten antaman työsalkun. Asir ja Toni innostuivat välittömästi. Jumaliste, nämähän ovat ihan kunnon pelivälineet, pojat totesivat.

Nyt Mari oli jo peloissa, ei vitsi pojat te olette ihan tosissanne, hän sanoi ja katsoi minua vihaisena.

Yritin vältellä Marin katsetta, sillä minua kiinnosti mitä mieltä on Jimi, joka ei ollut sanonut vielä mitään.

Mitäs mieltä sinä, kysyin Jimiltä.

En tiedä noista vehkeistä, mutta ei meillä silti ole ammattitaitoa tällaiseen ja mitä me tehtäisiin niillä varastetuilla autoilla, sanoi Jimi mietteliäästi.

Kaikki katsoivat häntä, samalla kuin hän puhui ja tiesin, että parempi kertoa koko tarina. Hain kaikille uudet Coronat ja Jimille Red Bulin. Kerroin heille kaiken alusta alkaen, jossain vaiheessa Asir osallistu kertomiseen, ja myös hänen varkautensa tulivat kertomuksessa esiin.

kerroin kuinka, kaikki li alkanut ja miten varastin autokoulu auton ja kuinka tapasin venäläiset. Kerroin kaiken jopa Abdista, mutta painotin kaikille, että näistä ei voi koskaan puhua ulkopuolisille. Tiesin että kaikki oli kunnossa ja salaisuudet säilyisivät, sillä luotin kaikkiin, jotka siinä huoneessa olivat sinä iltana.

 

 

 

 

Asir seurusteli jonkun mimmin kanssa ja he asuivat Jakomäessä. Asirilla olivat asiat niin hyvin, että se oli saanut Autotalo Laakkoselta. Kävi ilmi, että hänen öiset seikkailut BMW:n kyydissä olivatkin vain seurustelua hänen serkkunsa kanssa, joka työskenteli Laakkosella korjaamopäällikkönä. Asir oli siis päässyt töihin Laakkoselle ja korjasi ja ohjelmoi, siellä uusia bemuja ja sai sieltä täyden koulutuksen.

Toni taas oli työharjoittelussa jossain pelifirmassa, jossa tehtiin täydellisiä ATK ammattilaisia, jotka hallitsivat koodauksista lähtien kaiken tietokoneisiin liittyvää.

Make taas oli pikkuisen maissa, sillä se oli saanut potkut lätkäjengistä, koska oli ryypännyt ja tupakoinut kuntona pilalle. Make asui edelleen vanhempiensa luona, mutta sen porukat olivat eroamassa, joten sen kai jotain piti keksiä. Olihan se edelleen iso ja lihaksikas kaveri, eikä pelännyt tapella, muta tulevaisuuden suunnitelmia hänellä ei kai ollut.

Mari taas työskenteli korukaupassa, oli todella hyvä ihmisten kanssa. Asiakaspalvelu ja kielet olivat hänen työnsä sekä harrastuksensa. Tiesin, että Mari toivoi meidän muuttavan yhteen asumaan, mutta minulla oli tällä hetkellä ihan muita suunnitelmia.

Jimi oli edelleen minun parhaita kavereita ja yritti mukamas olla pelimies. Hän oli vaihtanut taas autoa ja oli hankkinut vuoden 94 Honda NSX:n. Sillä se ajeli ympäriinsä ja leikki tuning jätkää vaikka, ei osannut itse vaihtaa edes rengasta autoonsa. Jimi oli silti kehittynyt kuljettajana ja se ymmärsi, miten ajetaan kovaa liikenteessä, sitten kun oikeasti oli tarve mennä kovaa. Viihdyin jopa sen kyydissä ja opin itsekin uusia asioita ajamisesta.

 

Eräänä iltana, kun olin saanut taas pikkukeikan hoidettua niin ajelin taas aivan normaalisti kohtia auton luovutus paikkaa Kannelmäessä. Tällä kertaa kohteena oli ollut vanha Toyota Hiace, pakettiautojen kuningas. Romu rotisko, jonka omista oli varmasti kiitollinen, että edes viitsin varastaa sen romun. Lähestyin kohtaamispaikkaa, kun huomasin, että  Abdi ei ollut yksin. Paikalla oli uusi musta Mersedes-Benz ja kaksi mustiin pukuihin pukeutunutta miestä. Kummallakin oli pitkä musta nahkatakki ja kummatkin polttivat tupakkaa kuten Abdikin.  Ensimmäinen ajatus * APUA KYTÄT*. Kylmänviileästi jatkon matkaa enempää siihen suuntaan katsomatta. Huomasin kuitenkin iloikseni, että ns. poliisit eivät lähtenyt seuraamaan. Hetken päästä omakin tyhmyyteni alkoi naurattamaan. Suomessa poliisit mustalla mersulla ja mustiin pukeutuneena. Ja aivan varmasti olisivat Abdin kanssa rennosti röökillä. Hymähdin ja käänsin auton ympäri ja ajoin kohtauspaikalle. Päästyäni ulos autosta Abdi riensi minua vastaan iloisempana kuin koskaan aikaisemmin olin nähnyt.

 ’tässä on minun huippumieheni ’  Abdi sanoi kovaan ääneen, ja taputti minua olkapäälle.

Samalla tokaisi minulle kuiskaten, käyttäydy kakara nätisti, jos haluat paljon helppoa rahaa. Miehet mustissa olivat Valeij ja Nikolai. He katselivat minua ja kättelivät kohteliaasti ja esittelivät itsensä.  Kummatkin puhuivat melko huonoa Suomea, mutta kyllä siitä selvää sai.  Ainakaan kumpikaan ei vaikuttanut pitävän minua kakarana ja kohtelivat minua jotenkin arvokkaasti.

Saammeko pyytää’  sanoi Valeij ja osoitti avokämmenellä kohti auto, jossa oli ovi auki.

Nyökkäsin ja astuin kohti autoa.

Heti kun, sain istuttua autoon, niin Valeij laittoi oven kiinni ja Nikolai istui jo etupenkillä. Mersu lähti liikkeelle.

Pikkuisen jännitti, kuin katsoin haikeana takalasista ulos nähdäkseni, kuinka Abdi jätettiin kylmästi yksin parkkipaikalle.

Valeij tuli kanssani takapenkille. Siinäpä vasta siisti mersu, luksusta löytyi. Kaikki oli mustaa nahkaa ja erittäin siistiä. auto tuoksui ihan uudelle. Tässä autossa ei paljon ole tupakkaa polteltu, ajattelin.

Valeij aloitti keskustelun:

Sinä siis varastat autoja, hän kysyi.

kyllä’ vastasin

Millaisia autoja.

Kerroin varastavani vanhempia autoja. Olin erittäin tarkka, että en kertonut mistäpäin ja, että ne kaikki meni Abdille.

Seuraavaksi Valeij jo kysyi yhteyksistäni Abdiin.

Vanha tuttu vastasin.

Valeij hymyili . Pidän siitä kun, olet vähäsanainen ja et paljasta mitään.

kiitos sanoin.

Valeij sanoi’ tiedän kyllä tarkkaan touhuistasi ja yhteyksistäsi Abdiin ja mikä teidän välinen suhde on.

onko hän sinulle muuta kun keikkojen ostaja.

Vastasin, että ei.

Hyvä sanoin valeij.

Me nimittäin olemme kiinnostuneita vain sinusta emmekä Abdista. Emmekä kaipaa turhia välikäsiä ja informaatio vuotoja.

Meillä olisi töitä sinulle. Hyväpalkkaista työtä.

Kysyin heti miksette palkanneet Abdia.

Abdi on vanha pummi joka pysyy aina pikkutekijänä.

Sinä olet pärjännyt noin hyvin jo näin nuorena ja käsittääkseni sinulla ei ole ongelmia suomen eikä kansainvälisen poliisin kanssa.

Totesin, että ei ole joo.

Hetken olin jopa ylpeä itsestäni. Olo oli kuin jenkkileffassa. Minulla oli mainetta. Minusta oli kuultu.

Valeij kysyi, että olenko kiinnostunut.

Tässä kohtaa olisi varmaan pitänyt kysyä palkkiosta, mutta olin niin innoissani kehuista, että se unohtui.

Sanoin vaan että työt ja uralla eteneminen kiinnostaa aina.

Valeij avasi kirjekuoren ja näytti kuvan. Asiakas on kiinnostunut BMW M5 merkkisestä autosta. Uudehko, virheetön ja vain musta kelpaa.

Tajusin heti kysyä, entäs sisustan väri.

Yhtäkkiä Nikolai ärähti nauramaan etupenkillä ja totesi, onpa fiksu poika.

Valeij hymähti myös ja totesi siihen, että musta tai valkoinen nahkasisusta käyvät.

mhhhh ajattelin.

Ongelmana vain se että, en osaa varastaa noin uusia autoja, uuteen autoon kun, ei sorkkaraudalla tai itse tehdyllä avaimella pääse. Totesin pohdiskelun jälkeen.

Valeij hymähti taas ja antoi minulle auton etupenkillä olleen mustan nahkasalkun.

Tässä tarvittavat ohjeet ja välineet, sekä ohjeet auton toimittamiseen. Sinulla on neljä päivää aikaa. Jos et onnistu palauta kaikki tarvikkeet auton palautus paikkaan. jos jäät kiinni tai menetät salkun sisällön, takaamme, että tämä oli viimeinen keikkasi.. kaveri kaivoi puhelinta taskusta. antoi sen minulle.

Tulee tekstiviestejä joka viikkoja. Viesteissä on autoja joita, voit varastaa meille. Kun olet varastanut auton, sinulla on yksi tunti aikaa toimittaa se auto meille. Auto pitää olla ehjä. heti kun olet saanut auton haltuun soita tähän numeroon ja sano vain autonmalli ja sulje puhelin. Me hoidamme loput, sinun ei tarvitse kuin keretä sovittuun paikkaan ajoissa.

Jos olet jäämässä kiinni, ota puhelimesta sim kortti ja nielaise se. Muuten sinulla isoja ongelmia ymmärrätkö. me edellytämme täydellistä osaamista, täydellistä aikataulutusta, sekä täydellistä vaikenemista kiinni jäädessäsi. Meillä on muuten keinot vaimentaa sinut, ymmärrätkö?

Hah, minäkö jäisin kiinni ja sitä paitsi sika makee kännykkä. Otin puhelimen, yritin vaikuttaa ammattilaiselta, mutta en voinut olla hymyilemättä.

 

 

Auton ovi aukesi ja huomasin, että olimme taas Kannelmäessä. Abdi odotti meitä siellä edelleen.

Onnea matkaan sanoi Valeij

Nikolai sanoi jotain Venäjäksi mitä en ymmärtänyt sitä.

Nousin autosta.

Ovi pärähti kiinni ja musta mersu poistui paikalta.

 Seuraavaksi Abdi totesi, älä kerro minulle mitään, mitä kuulit tai mitä tule tapahtumaan. Jos haluat vielä minulle tehdä töitä niin ilmoittele, mutta minua älä sotke venäläisten asioihin. Onko selvä???

tajusin vain nyökätä.

Abdi oli jo hypännyt varastamaani Toyota Hiaceen ja lähti.

Seisoin yksin Kannelmäen juna-aseman parkkipaikalla, musta salkku kädessä.

Aina, kun katsoo elokuvia, missä joku iso kiho tienaa miljoonia ja muut tekevät hänelle halvalla töitä. Minua alkoi kovasti kiehtoa ajatus, että se voisin olla minä. Tuntui jotenkin, että se voisi olla mahdollista. Voisin olla joskus iso kiho. Kiho, jota muut kuljettavat mustalla hienolla autolla. Halusinko sitä? En tiennyt.

Noh.. ne nyt olivat tässä vaiheessa vain ajatus toive ja tavoite. Ensimmäinen tavoite ja rakkain haave olisi ostaa oma auto.

Menin taas tuttuun tapaan Bussilla kotiin ja odotin että vanhemmat nukahtivat ja aloin tutkia tarkemmin venäläisten antamaa mustaa nahkaista salkkua. Salkku oli täynnä erilaisia sähköisiä atk laitteita. Paljon erilaisia tietokone ohjelmia. Kaksi kannettavaa tietokonetta. Pitkästä aikaan oli palattava takaisin maan pinnalle. En minä osaa, enkä itsenäisesti koskaan oppisi näitä laitteita käyttämään. Tarvitsisin ystävieni apua.

Ystäviä joihin luotin ja ystäviä jotka olin tuntenut pitkään. Ennen kaikkea ystäviä joilta löytyi erilaisia taitoja. Vaikeata tehdä aloite, miten saisin kerrottua ystävilleni ja marille, että olin ammattirikollinen, ja että olin ollut sitä jo pitkään. Mitä he ajattelisivat minusta, millaiset tulevaisuuden suunnitelmat heillä oli? Mitä jos, ne eivät suostu? Mitä jos olin aivan naurettava heidän mielestään. Mitä jos he paheksuisivat autovarkaan uraa. Mitä jos, he pelästyvät niin paljon, että menevät poliisin puheille?

 

Matkalla kotiin bussissa sitten avasin kirjekuoren. Jumaliste, 5000 euroa rahaa. Sen verran löytyi kirjekuoresta, jonka olin venäläisiltä saanut.  Yksi keikka. Jälkikäteen vasta sain tietää, että auto jonka onnistuu saamaan varastettua niin että, avainkin on mukana, niin sen arvo on kolminkertainen verrattuna autoon, johon niin sanotusti joutuu tunkeutumaan.  Okei joku varmasti rikastuu minua vielä enemmän, sillä autolla, mutta auton säilyttäminen, myynti ja saaminen se pois maasta jne. Luulen, että minun korvaus työstäni olivat ihan ok.

Miten yksi yö voi kulua päässään niin paljon erilaisia ajatuksia. Toisaalta tunsin itseäni tyhmäksi, kun olin niitä vanhoja japanilaisia romuja varastanut. Toisaalta taas nyt oli ollut isommat riskit ja poliisikin on varmasti kiinnostut, asiasta vielä enemmän, onhan kyseessä uusi ja kallis BMW.  Auton öh.. entisen omistajan tuntien luulen, että hänkään ei jätä asiaa helpolla.

Kuvittelisi, että minunlaiseni tavallinen kundi Itä-Helsingistä ei niin helposti kiinnostuisi maallisesta roinasta. No toisin kävi, kelloja, farkkuja, nahkarotsia, pelejä ja puhelimia. Mistä teini ikäinen voisi ikinä haaveilla.

Olihan se vaikeata salata mistä se kaikki roina on tullut. Kavereille sanoin, että isovanhemmat ostivat. Porukoille taas joutui usein sanomaan, että on kavereilta lainassa tai, että ostin kirpputorilta.

Jopa parturissakin piti käydä joka viikko, noh olihan minulla siihen rahaa ja olin komeampi kahden värin tukassa. Oma maantienharmaa tukan värini oli niin tylsä.. Lupasin itselleni, että en koskaan enää syö koulun ruokalassa. Vaan ruoat hain aina Subwaysta tai McDonaldsista tai milloin mistäkin ja toki tarjosin kavereillekin. marilta en myöskään pihdannut ikinä mitään.

No 5000 euroa ei riitä pitkälle ja paljon oli vielä ostettavana, jotta elämäni olisi vähintäänkin siedettävää.

Tässä vaiheessa tytötkin alkoivat minusta kiinnostua ja eihän minulla ollut mitään tyttöä vastaan, vaikka Marin kanssa seurustelinkin. Joten rahan tarve kasvoi entisestään.

Alkoi ärsyttää, kun rahat olivat loppu taas. Aloin kiusaa Abdia yhä useammin,

Ketä ne venäläiset olivat ja miten heidän puheilleen pääsisi? kinusin ilta toisen jälkeen Abdilta.

Vanhoja japanilaisia autoja varastamalla en vaan yksinkertaisesti tienannut tarpeeksi rahaa ylläpitääkseni nykyistä elintasoa, enkä halunnut saavuttamastani elintasosta helposti luopua. Ja vanhojen autojen varastaminen tiuhempaan tahtiin ei onnistunut. Olinhan ammattilainen. Seuranta, tarkkailu ja huolellinen toimita, riskien minimointi, se kaikki vei aikaa.

 

KPL 16

No sitten se suuri päivä koitti. Oli edessä ajokoe. Jos nyt vähän skarppaisin, niin saisin ajokortin ja voisin ajaa vihdoinkin laillisesti. Sehän helpottaisi autobisneksiäkin ja voisin viedä marinkin ajelulle. Ja auttaisihan se bändikamojen kuskaamisessa, jos sitä keikkaa olisi. Jännitti toki tosi paljon. En tiedä miksi, osasinhan ajaa tosi hyvin. Ajokoe oli varattu minulle laitakaupungilta, ei Helsingin keskustasta. Ajo-opettajan mukaan siellä läpipääsymahdollisuus oli paljon parempi. Noh siinä ajokoekonttorin pihassa kököttelin, kunnes semmoinen yrmeä vanhempi mies istahti autoon ja kovasti kyseli henkilöllisyystodistusta, kertoi ohjeet, miten toimitaan ja ajokoe alkoi. En voinut olla hymyilemättä, kun ajokoetta ajaessaan tajusin, että jokainen katu oli tuttu ja melkein jokaiselta kadulta olin varastanut auton. Ajokoe meni hyvin ja sain ajokortin.

Ajokokeen jälkeen palasin opettajan kyydillä takaisin autokoululle Vuosaareen. Hyppäsin opettajan kanssa autosta ja piti vielä käydä autokoululla täyttämässä jotain papereita. Vielä kerran lämmintä kättä päälle ja poistuin autokoululta ajokortti taskussa. Kävelin autokoulun takapihan ohi ja näin uudestaan sen bemarin millä olin ajokortin suorittanut. Yhtäkkiä päähään iski selvä muistikuva, kun ajo-opettaja oli noussut kanssani autosta, hän oli jättänyt autonavaimen virtalukkoon.

Seuraavaksi jo istuinkin siinä bemarissa ja ajelin kohti Espoota.

 

En edes tiennyt miksi varastin sen bemarin. Se nyt oli vaan niin helppoa. En edes tiedä onko se varastamista, jos tietää, että avaimet on auton virtalukossa, joten ei tarvitse edes murtautua autoon. Avaa ovet käynnistää auton ja lähtee ajamaan.

 

 

Huhu huh auto tuntui hyvältä. Kiihtyi kunnolla ja urheilulliset penkit. Auto näytti hyvältä, tuntui hyvältä ja oli hiljainen. Huhu huh sellaista autoa oli helppoa rakastaa. Ajelin pari tuntia ympäri Espoota.

Sitten, kun bensiini alkoi olla vähissä, aloin ajatella mitä oikein teen, sillä autolla. Kotiin en voinut sitä viedä. Maria en voinut viedä ajelulle sillä, enkä uskaltanut näyttää sitä kavereilleni.

Auto oli varmasti jo ilmoitettu varastetuksi, joten se piti hylätä nopeasti. Lähdin ajelemaan kohti länsiväylää. Ajattelin, että jätän auton, vaikka Westendin rannan parkkipaikalle. Ajattelin että mitä kauemmas sen jätän, sen vähemmän minua siihen voidaan ikinä yhdistää. Kävi myös mielessä, että ajan sen ojaan mutta en nyt näin hienoa autoa voisi tuhota.

Länsiväylällä sain hullun idean, mitä jos myisin sen. Soitin abdille ja sanoin että haluisiko nähdä. yleensä se oli koodikieltä, et minulla olisi taas auto tarjolla. Abdi ihmetteli miksi soitan hänelle itse. Sillä normaalisti Abdi ilmoitti itse, milloin halusi minun hankkivan auton. Ihmetystä herätti varmasti myös se, että soitin keskellä kaunista päivää. Abdi empi ja sanoi, että nähdään illalla. Sanoin, että kaikki kunnossa. Tarkoittaa, että en ole jäänyt kiinni poliiseille, mutta totesin että pitäisi nähdä nyt.

Abdi oli hetken hiljaa, kunnes totesi, että ok, tule Tattarisuolle. Ajoin länsiväylältä kehä ykköselle, sieltä malmin kautta Tattarisuolle.

Olisittepa nähneet Abdin naama, kun tulin suu virneessä ulos uudesta bemarista. Abdi oli pelästynyt, suorastaan kauhuissaan.

`MITÄ VITTUA` hän huusi ja sanoi vie tämä heti pois tästä. Kysyi, kuinka kauan auto ollut minulla?

Sanoin, että kohta kolme tuntia. Sitten Abdi rauhoittui pikkuisen. Kolmessa tunnissa varkaus ei ole vielä päässyt poliisin etsittyjen listalle.

Abdi sanoi tupakkaa sytyttäen, että hänellä ei ole mitään käyttöä sellaiselle autolle. Sanoin sitten jättäväni auton jonnekin muualle poliisien löydettäväksi. Olin jo kävelemässä takaisin autolle, kun Abdi kutsui takaisin ja sanoi odota vähän. Abdi otti puhelimen ja soitti jonnekin. Abdi puhui jollekin pitkään englanniksi. Sen verran sain selvää, että auton merkistä ja mallista puhuttiin ja myös ajasta kauan auto oli ollut kateissa. Lopultakin Abdi lopetti puhelun. Kirjoitti osoitteen paperilappuun ja sanoi vie auto sinne, nopeasti ja älä naarmuta autoa vain ehjä kelpaa. Vie nopeasti.

En jäänyt ihmettelemään enkä kyselemään sen enemmän, tuttu adrenaliinin annostus valtasi ja se tuntui paremmalta, kuin pitkään aikaan, koska tilanne oli taas uusi ja jännittävä. Hyppäsin autoon ja lähdin ajamaan, kohti Abdin antamaa osoitetta. Onneksi bemarista löytyi navigaattori, muuten en olisi löytänyt perille.

Navigaattori vei minut länsiterminaaliin. Navigaattori ilmoitti minun olevan perillä, kuin saavuin erään vanhan teollisuushallin pihaan. Heti ajettuani pihaan niin hallin ovet aukesivat, sieltä näkyi tummatukkainen puku päällä oleva keski-ikäinen mies, joka viittosi, että aja sisään.

En edes pelännyt, sillä hetken olin jotenkin vaan ylpeä itsestäni, että olin löytänyt perille ja auto oli ehjä. Ajattelin, että kaikki muutkin olivat varmasti ylpeitä kuten esimerkiksi Abdi. Vaikka ei kai sillä nyt ollut niin väliä. No joo pelästyin ehkä itsekin vähän, kun Abdi oli ollut niin raivona, kuin oli nähnyt bemarin. Sen maailma näytti kaatuvan, kun pihassa oli jotain muuta kun, autot mitä hän itse tilasi varastettavaksi. Suuri helpotus valtasi kehoni, vihdoinkin pääsen bemarista eroon.

Ajoin halliin sisälle, hallin ovet sulkeutuivat perässäni. Valot syttyivät. Halli oli tosi iso. Siellä oli paljon erilaisia kuljetus kontteja ja muutamia kuorma autoja. Nousin autosta. Sama kaveri, joka oli avannut oven, tuli juttelemaan, korostuksesta puheen ollen mies oli venäläinen.

Puhutko suomea poika. kysyi mies

`puhun` vastasin

Yritin kätellä, mutta venäläistä ei kai sellaiset kiinnostaneet.

Seurasiko sinua kukaan? kysyi venäläinen.

Ei seurannut, sanoin minä.

Dimitri, Jugo. huudahti venäläinen.

Kaksi kaveria tuli esiin toinen kalju toinen pitkätukkainen. Kummallakin puvut päällä. Hetken pelästyin mutta ei ne minusta olleet kiinnostuneet. He olivat kiinnostuneet autosta ja alkoivatkin heti, tutkimaan tuomaani bemaria. Heillä oli käytössä, vaikka mitä vempaimia millä he tutkivat auton moottoria, pohjaa ja sisustaa.

Jotain se toinen sanoi venäjäksi, kun oli käynyt autossa istumassa. Mies joka seiso minun vieressä sanoi

Älä poika ikinä jätä osoitetta auton navigaattoriin muistiin.

Nyökkäsin ja tunsin itseni tyhmäksi.

Onko autossa sormenjälkiä? hän kysyi seuraavaksi.

Nyökkäsin taas.

Ajattelin että olenpa tyhmä. Jokaisessa autovarkauksiin liittyvässä leffassa mitä olen katsonut, jokaisella autovarkaalla on hanskat ja minä hölmö varastelin, sitten autoja ilman hanskoja. Mukamas kovakin ammattilainen ajattelin itsestäni.

Dimitri ja Jugo alkoivat, puunaamaan autoa puhtaaksi sormenjäljistä, silkkihanskat kädessä.

Kolmas venäläinen, joka oli minulle ensimmäisenä puhunut, antoi minulle kirjekuoren.

Tässä osuutesi, älä puhu kenellekään hän sanoi.

Osoitti ovea ja meikäläinen lähti kirjekuori kourassa kohti kotia. Minua, jotenkin hävetti niin paljon oma toiminta, että en tajunnut edes kiittää.

 

 

Välillä Asirkin pyöri kuviossa. Ainakin Shellin parkkipaikalla se pyöri jossain porukassa. Koulussa sitä e enää näkynyt kauhean paljon ja Shelliläkin se moikkasi nopeasti ja aina se lähti jonkun kyydissä. Bänditreeneissä se kävi, mutta huomasi että se oli ulkona meidän jutuista ja meille hän ei omia juttuja kertonut. Autot joihin se hyppäsi olivat kyllä hienoja. Ainakin se yksi M5 Bemari. Silti miten hienoilta ne autot näyttivät, niissä oli jotain salaperäistä. En tiedä johtuiko kuskeista tai autoista, mutta lähempää tuttavuutta en halunnut tehdä. Kai se oli sitä itsesuojeluvaistoa.

Jimikin alkoi pyöriä kuvioissa mukana. Yhtäkkiä sen pihalta löytyi Nissan 370Z, jonka ympärillä se pomppi ja se ilmoitti sen olevan hänen. Audi oli vaihtunut sporttisempaan autoon. Jätkät olivat niin iloisia ja käytiin kovaa vääntö, kuka pääsi ajamaan ja kuka kyytiin. Auto oli kaksi paikkainen, joten kaikki ei mahtuneet. Jimi antoi kerran minun ja Marin käydä ajelulla. En osannut siitä nauttia ilman ajokorttia, ja Mari nipotti koko ajan vieressä, miksi minun piti ajaa ilman ajokorttia. Jimiä toki kiitin lainasta ja luottamuksesta ja esitin, että olin ollut ihan haltioissani.

Yhä enemmän alkoi syntyä käsitystä siitä, millaista autoa halusin ajaa ja kuinka tärkeätä oli päästä, sillä autolla kovaa.

Ajatukset alkoivat olemaan välillä aika sekavia ja ahneita. Aina kun katsoin ympärilleni näin vaan autoja jota halusin varastaa itselleni omaan käyttöön. Tai varastan niin monta romua, että ostaisin itselleni niin hienon auton, että olisin koko paikan ihailema ja puhuma.

No onneksi järki vielä pysyi jotenkin käsissä, Abdi oli ainakin ilmoittanut, että hän ei mistään tuning romuista mitään maksa. Ovat liian näkyviä järjettömiä normaali käyttäjälle.

 

KPL 14

Olin normaalisti keikalla yhtenä iltana, hommat sujuivat jo rutiinilla ja olin itsekin vähentänyt keikkoja. Yritinhän olla varovainen ja huolellinen. Keikka meni hyvin ja taas perinteiset 300e taskuun. Seuraavana aamuna olikin poliisit meidän ovella. Onneksi ei ollut vanhemmat kotona. Itse olin vielä nukkumassa, kun ovikello soi. Heräsin, menin avaamaan ovea, toivoen että se olisi Mari tai edes joku kaveri. Olin sen verran unessa, että en pelästynyt. kerkesin vain kähisemään yllättyneenä, että huomenta.

Poliiseilla oli hyppysissään bussilippuni. Toinen poliiseista kysyi, että tiedätkö mistä tämä löytyi. Sanoin, että en tiedä ja että minulta pöllittiin lompakko pari päivää sitten. Poliisi kysyi heti että teinkö asiasta ilmoituksen. Sanoin, että lompakossa oli vain 12e rahaa ja rihkamaa sekä bussilippu niin en tehnyt ilmoitusta. Poliisit hetken mietiskelivät, antoivat minulle bussilippuni ja sanoivat, että kannattaa olla varovainen sillä on varkaita liikkeellä. Kysyin vielä, että mistä bussilippuni oli löytynyt ja selvisi, että se löytyi sieltä mistä olin edellisenä iltana varastanut auton. Hitto miten hölmö olinkaan ollut, no varmaan se putosi taskusta avaimia kaivaessani. Minäkö muka ammattilainen? Ne olivat niitä hetkiä, kun lupasin taas lopettaa ja aloin oikeasti ymmärtämään, että olin rikollinen ja miten huonosti tässä voisi käydä.